Viimeistä viedään

Viimeinen viikko vierähti todella nopeasti. Tekemistä oli ja monia pieniä juoksevia asioita tuli hoidettua viikon mittaan. Kokonaisuudessaan 10 viikkoa kului todella nopeasti. Alussa kun tottui maan tavoille ja lähti ennakkoluulottomasti kokeilemaan uutta, ei loppuaikana tullut mitään ylitsepääsemätöntä vastaan. Matkatavaroita aloin pakata jo hyvissä ajoin, jotta viime hetken kiirettä ei tullut. Paino oli ainut jonka kanssa jouduin olemaan tarkkana. Lensin eri lentoyhtiöllä, joten paluumatkalla minulla sai olla 3kg vähemmän tavaraa. Jouduin täten jättämään jotain kulutustavaroita Irlantiin.

Aamulla lähdin normaaliin aikaan töihin, jotta sain matkatavarat hetkeksi jätettyä lukkojen taakse. Työkaverit halusivat vielä tarjota minulle lounaan. Lounalla juttelimme vielä festivaalista ja annoin palautetta ja ideoita kuinka sitä pitäisi kehittää. Toivottavasti niistä oli jotain apua. Lounaan jälkeen bussin nokka kääntyi tuttuun tapaan kohti Dublinia. Tämä kyseinen vuoro ei mennyt suoraan lentokentälle, vaan Dublinin keskustan kautta. Minua se ei haitannut koska olin varannut runsaasti aikaa. Olihan se paljon mukavampi ihastella maisemia kuin odottaa terminaalissa. Dublinissa liikenne oli kuitenkin täysin jumissa, koska Croke Park Stadiumilla oli One Direction keikka. Pääsimme kuitenkin ulos kaupungista noin puolituntia myöhässä ja viimein lentokentälle. Bussissa matkusti myös eräs vahempi suomalainen nainen, joten päätin seurata häntä, mistä löytyy oikea check-in alue. Dublinin lentokenttä ei ole täysin labyrintti, mutta ehkä ei kaikista yksinkertaisinkaan. Kokonaisuudessaan se toimii useassa kerroksessa ja joudut kävelemään pahimmassa tapauksessa samojen paikkojen ohi muutamaan kertaan, joten vähintäänkin muutama turisti eksyy näissä kohdissa. Itse en tällä kertaa laittanut kannettavaa tietokonetta matkalaukuin mukana, vaan otin sen käsimatkatavaroihin. Meno oli täten hilpeimmillään turvatarkastuksessa, kun tarkastajat availivat ja tutkivat laukkuni. Pakko myöntää että osa pakkauksista näytti enemmän huumekätköiltä kuin miltään muulta. Mutta tavarat olivat vain hyvin suojattuja ja tiiviisti pakattu. Ilmeisesti samaan aikaan he onnistuivat myös hukkaamaan muutaman virtajohtoni. Yritin tavoitella sähköpostitse mutta totesivat että mitään ei ole löytynyt. Tuo tilanne oli kuitenkin ainut, jolloin avasin laukkujani, joten monia vaihtoehtoja ei jää, mihin ne olisivat voineet jäädä.

Lento itsessään oli muutaman kymmenen minuuttia myöhässä, mutta matka sujui todella hyvin. Valitsin paluumatkaksi suoran lennon Dublinista Helsinkiin, joten matka-ajaksi kertyi vain hieman yli kolme tuntia. Mikä tahansa muu lento olisi kiertänyt jonkun toisen kentän kautta ja aika olisi pidentynyt viiden ja seitsemän tunnin väliin. Helsingin lentokentällä huomasin heti Suomen trooppisen ilmaston. Vaikka aurinko oli laskenut jo aikoja sitten, lämpömittari näytti yli 20 astetta ja ilman kosteuden tunsi. Mutta Suomen maaperä tuntui taas pitkästä aikaa hyvältä.

Irlantilainen kulttuuri opetti minulle monia asioita ja välillä sai miettiä kumpi meistä on se kummajainen. Kuitenkin reissuni aikana yritin korjailla mahdollisimman monia vääriä faktoja joita Suomesta uskottiin. Toisaalta vein mukanani myös tietotaitoa niin festivaalin koordinoimisessa ja sisällönhallinnasta. Välillä ratkaisut eivät olleen niin teknisiä vaan tilanteissa piti käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Oli kyse sitten puulastan veistämisestä tai puupinon rakentamisesta. 10 viikon aikana tapasin useita mielenkiintoisia ihmisä, joiden kanssa varmasti jatkan vielä yhteydenpitoa. Osa innostui Suomesta sen verran että pohtivat jopa tänne tulo.

Tämä kirjoitus jää viimeiseksi päivitykseksi Irlannin matkalta, koska uudet seikkailut odottavat minua Suomessa. Viime keskiviikkona valmistuin koulustani ja samana päivänä sain myös vakituisen työpaikan omalta alalta. Tällä hetkellä on muutto käynnissä ja asettuminen aloilleen. Blogi menee tulevaisuudessa uusiokäyttöön muiden projektien yhteydessä. Jos ja kun seuraava seikkailu kutsuu, uusimmat päivitykset löydät minun kotisivuilta.

 Kuvia matkan varrelta löydät täältä.

Kiitos kaikille lukijoille! On ollut todella mukava saada palautetta ja matkavinkkejä. Iloista kesää kaikille!

10 viikkoa ei syömättä pärjää

Ennen tänne tuloa en ollut juuri kokannut, joten nyt oli loistava tilaisuus opetella. Pienessä Spiddalin kylässä meillä oli kaksi Spar -kauppaa, jotka tarjosivat ihan hyvän valikoiman. Galwaystä kuitenkin löysin ne parhaimmat herkut. Töiden jälkeen oli aina mahdollisuus käydä kaupassa, joten valikoima huima. Työpäivisin kävin tutustumassa aina paikallisiin ravintoloihin. Minulla olisi ollu mahdollisuus mennä yhden työntekijän luokse kokkaamaan, mutta jätin tämän mahdollisuuden käyttämättä. Useinmiten kokkasin iltaisin tai viikonloppuisin. Aina silloin tällön host-perhe kutsui syömään, joten oman kokkaamisen sai aina niinä päivinä unohtaa. Kotoa löytyi niin hellasta mikroon ja vedenkeittimeen kaikki kotitalousvekottimet. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli pakastin. Kaupoissa olisi ollut monia pakkaseen meneviä tuotteita, mutta ne asettivat oman haasteensa säilytyksessä.

Seuraavassa pientä listausta paikallisista:

The Kings Head
Kings Head sijaitsee High Streetin varrella, joka on Galwayn pääkävelykatu. Ravintola on hieman sokkeloinen, mutta erittäin viihtyisä. Valikoimaa löytyy niin laidasta laitaan. Maukkain ateria oli BBQ Chicken Burger. Ravintolassa tuli käytyä vähintään kerran kahdessa viikossa.

Ruoka: ••••
Palvelu:••••
Viihtyvyys:•••••

The Quay Street Kitchen
Ensimmäinen ravintola, johon Galwayssä tutustuin. Sijaitsee myös High Streetin varrella. Ravintola on todella pieni ja ruuhka-aikaan voi olla vähän ahdastakin. Tämä oli myös ravintola, jossa Chicken Burger oli mitä mainioin.

Ruoka: •••••
Palvelu: ••••
Viihtyvyys: •••

The Frontdoor
Front Door oli kaikista sokkeloisin ravintola, jonka löysin. Välillä tuntuu että tarjoilijatkaan eivät tiedä, mihin kaikkialle asiakkaat ovat menneet. Palvelu on aika hidasta, mutta kun tilauksen menee itse tekemään tiskiltä niin ruoka tulee lopulta suhteellisen nopeasti. Tunnelma ravintolassa on kiva ja jos haluaa omaa rauhaa niin sellainen paikan varmaan jostain kulman takaa voi löytää.

Ruoka: ••••
Palvelu: ••
Viihtyvyys: •••••

The Cellar
Ylivoimaisesti paras ravintola. Annokset ovat todella isoja ja hyvässä suhteessa hintaan nähden. Ainoa iso miinus on pulloveden hinta. Vesilasi maksaa 2,50€. Hanavesi on kuitenkin ilmaista. Toki silloin myös ruoka alkaa maistua kloorilta. Palvelu on erittäin nopeaa ja asiakkaista pidetään todella hyvää huolta.

Ruoka: •••••
Palvelu: •••••
Viihtyvyys: ••••••

Maxwells
Astetta hienompi ravintola The Cellarin vieressä. Kävin kokeilemassa Fish&Chips, maku jäi hieman laimeaksi. Palvelu oli hieman hidasta, mutta annoskoko korjasi tilannetta hieman

Ruoka: ••
Palvelu: •••
Viihtyvyys: ••••

Gourmet Tart
Gourmet Tart tarjoaa mitä erilaisimpia voileipiä. Heillä on pitkä tiski niin lihoja kuin kasviksia/juustoja/hedelmiä, joista voit valita mieleisen sisällön. Hinta on noin 3-4€ välissä. Hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan

Ruoka: •••••
Palvelu: ••••
Viihtyvyys: •••••

McDonagh’s
Monet sanovat että täältä saa sen ainoan ja oikean Fish&Chips -annoksen. Pakko sitä oli käydä kokeilemassa. Kalan saa itse päättää, joten päätin kokeilla makrillia. Maku oli aika lähellä ahventa, mutta ei aivan. Ravintolassa oli kaksi puolta, toinen oli pikaruokala ja toinen oli astetta hienompi ravintola. Itse pysyin tällä kertaa pikaruokalan puolella.

Ruoka:•••••
Palvelu: ••••
Viihtyvyys: •••

Hard Rock Cafe
Dublinissa tutustuin ensimmäistä kertaa Hard Rock Cafe -ketjuun. Ravintolassa ei ollu paljoa porukkaa, mutta tarjoilijoita ei siltikään kiinnostanut palvelu. Pelkästään ruokan tilaamiseen ja odottamiseen kului yli puolituntia. Ateria oli kyllä täyttävä, mutta myös sen valmistamiseen kului kauan aikaa. Musiikki soi häiritsevän kovalla.

Ruoka: •••
Palvelu: ••
Viihtyvyys: •

Fat Freddy’s Restaurant
Fat Freddy’s tarjosi kaupungin parhaat pitsatarjoukset. Niitä ei ollut joka päivä ja jos olikin niin vain tiettyyn aikaan. Joten aina kun näin kadulla kyltin tartuin tilaisuuteen. Palvelu oli hyvää ja ravintola oli todella upea.

Ruoka: ••••
Palvelu: ••••
Viihtyvyys: ••••

Spanish Arch
Guinness. Ei muuta.

Ruoka: •••••
Palvelu: •••••
Viihtyvyys: •••••

Muut yleisimmät annokset:

Kokkina Host-perheen mummo. Aivan taivaallinen annos!

Seikkailijan iltapala

           

GTI End of Art Year Exhibition

En ollut vielä täysin toipunut Dublinin vilskeestä kun seuraavat työt odotti. GTIn opettaja oli pyytänyt minua kuvaajaksi oppilaiden lopputyönäyttelyn avajaisiin. Se tiesi aamulla sitä että koko kuvauskalusto lähtee mukaan. Tähän päälle vielä läppäri ja muut tarvikkeet. Selkä kiitti taas menemisestä.

Aamulla minulla oli hieman vapaata aikaa, joten päätin vielä kierrellä Galwayssä. Kohteeksi valikoitui Galwayn yliopisto. Yliopistorakennus eroaa muusta arkkitehtuurista suuresti, mutta miljööltään se on kuin elokuvista. Paikallinen legenda kertoo että insinöörit olivat suunnitelleet kaksi yliopistorakennusta, toisen Italiaan ja toisen Irlantiin. Rakennusvaiheessa paperit olivat kuitenkin menneet sekaisin ja Italian -versio tuli Irlantiin ja päinvastoin. Mene ja tiedä tarinan totuutta, mutta opiskelijoilla on kyllä huikeat puitteet, jos vertaa moneen suomalaiseen kouluun. Kiertelin aikani yliopiston alueella, kunnes siirryin tekemään päivän ensimmäistä kuvausta näyttelytilaan. Silloin siellä ei vielä ollut ketään, joten sain ottaa kaikessa rauhassa yleiskuvia.

Opiskelijoita sinne valui kuitenkin vaiheittain ja monia tuttuja naamojakin tuli vastaan. Osa tuli juttelemaan ja ihmettelemään, että olen vielä täällä. Monet tutuista olivat keväällä Suomessa kolmen viikon harjoittelujaksolla. Joten kuulumisia vaihdettiin puolin sekä toisin. Aika riensi kuitenkin ja työt kutsuivat festivaalilla. Päivä kului todella ripeästi, koska vaihteeksi uusi työtehtivä tuli jokaisesta suunnasta. Tällä hetkellä aloin kirjaamaan ilmottautuneita lyhytelokuvia järjestelmään, työ on erittäin hidasta ja ilmoittautuneiden elokuvien vuori vain kasvaa ja kasvaa. Sain kuitenkin työn workflowsta kiinni ja aika riensi kuin siivillä iltaan.

Illalla juhlaan oli kerääntynyt niin oppilaat, koko henkilökunta, oppilaiden vanhemmat ja niin taiteesta kiinnostuneet henkilöt. Avajaispuheen aikana paikalla oli noin 200-250 vierasta. Valaistus hallissa oli hyvä, joten ongelmaa ei valokuvauksessa ollut. Ainoastaan väkimassassa kuvaaminen välillä tuotti ongelmaa tietyillä linsseillä. Vielä en ole ehtinyt kuvia käsitellä illalta, mutta niitä tulee viikon tai kahden sisällä. Esillä olevien töiden laatu oli erittäin korkea. Seasta löytyi niin realistista kuin abstraktia ja tekniikoita löytyi laidasta laitaan. Joidenkin teosten kohdalla minun oli pakko kysyä mistä tekniikasta oli kyse, koska jälki oli niin taianomaisen näköistä.

Muutamiin töihin oli tullut myös ripaus Suomea. Eräs tyttö oli oppinut panoraama -kuvauksen Suomessa ja näyttelyyn oli teetetty yksi hänen valokuvistaan. Panoraama -kuvia oli erittäin huolella tehty ja värikorjattu, joten saumoja ei ollut ollenkaan havaittavissa. Toinen Suomea käsittelevä työ oli video. Siinä oli kuvattu Galwayn pääkatua ja Porin pääkatua lounasaikaan. Molemmat kaupungit ovat samankokoisia, mutta huomattavana erona oli se että Pori oli täysin autio kuin Galwayssä oli kadut täynnä ihmisiä. Suomi-kuvaa on hieman vaikea kuitenkin kiillottaa ulkomailla, kun totuus on kuitenkin toinen. Ilta meni kuvatessa sekä jutellessa niin oppilaille kuin opettajille.

Nyt odottaisi enää kuvien käsittely ja toimitus. Saattaa olla että jätän sen Suomen päähän, koska täällä olevasta ajasta kannattaa nyt nauttia!

An Unexpected Journey

Aika alkaa käydä loppuun Irlannin osalta, mutta periksi ei vielä anneta. Nähtävää on nimittäin paljon jäljellä. Yksi tavoitteistani reissulla oli päästä pelaamaan golfia ja päätin ottaa sen toteutettavien asioiden listalle. Host -perheen äidin veli asuu Dublinissa ja kun tapasimme viimeksi, oli puhetta mm. golfista. Muutamien sähköpostien jälkeen sovimme että lähden pelamaan golfia Dubliniin. Joten seikkailu kutsui taas!

Keskiviikkoaamuna bussin nokka kääntyi itään kohti Dublinia. Bussimatka kesti noin pari tuntia, kunnes saavuin perille. Minulla ei ollut sen tarkempia suunnitelmia kaupungin varalle. Päätin enemmän vain tutustua ja kierrellä ympäriinsä. Ensimmäinen nähtävyys joka osui eteen oli Spire of Dublin. Se oli kuin jättimäinen neula, korkeutta nimittäin löytyy 121 metriä. Kävin myös tutustumassa Trinity Collegen sisäpihaan. Sisällä olisi ollut nähtävillä Book of Kells, joka on irlantilaisten kansallisaarre. Sen ovat kirjoittaneet kelttiläiset munkit vuoden 800 tienoilla. Kierroksella olisi tutustuttu koko kouluun, mutta päätin jatkaa jo seuraaviin kohteisiin.

Dublinin arkkitehtuuri on sekoitus oikeastaan kaikkea mahdollista. Vierekkäiset talot voivat olla täysin eri aikakausilta. Lisäksi talot voivat olla rakennettu niin puusta, betonista kuin kivestä tai sitten niissä on yhdistetty kaikkea. Kuvauksen kannalta kaupunki oli haasteellinen. Rakennustyömaita oli siellä ja täällä. Lisäksi talojen seinät ja valopylväät ovat saaneet kuorrutuksen poliitikkojen EU-vaali mainoksista. Täällä ei ole erityisiä sääntöjä mihin saa mainoksia laittaa, kunhan ne on poistettu tiettyyn päivään mennessä tai saa tuntuvat sakot. Joten mainontaa on joka puolella ja runsaasti.

Dublin Castle

Yritin samalla löytää sitä todellista Dublinia joten poikkesin pois turistikujilta. Jotkut tiet osoittautuivat hyvinkin antoisiksi ja sieltä löytyi todella mielenkiintoisia maalauksia kuin myös arkkitehtuurin luomuksia. Toisaalta jotkut kujat johdattelivat ravintoloiden takapihoille, jossa vihaisen näköiset itämaiset kokit oleskelivat. Pesuvesiä valui kadulle ja välillä piti miettiä sulaako lenkkarit vai mitä kaikkia kemikaaleja siellä lillui. Lounaan jälkeen päätin kysellä päivän ohjelmasta ja koska menisimme golfaamaan.

Oletin että sopisimme jonkun paikan, josta nouto tapahtuisi. Sen sijaan sain ohjeet kuinka pääsisin kulkemaan Dublinin pohjoispuolelle paikallisella liikenteellä. Minun ei ole tarvinnut käyttää Suomessa juuri ollenkaan paikallista liikennettä, joten seikkailu sai juuri uuden kohokohdan. Minulla oli noin puolitoista tuntia aikaa löytää tietty katu, josta lähtee tietty bussi. Varsinaisesti bussit eivät pysähdy pysäkeille vaan jos haluat ulos, niin painat vain nappia ja bussi pysähtyy melkein mihin tahansa kohtaan. Ohjeistuksena oli seuraava ”Kun näet vasemmalla puolella puistoa ja sen jälkeen tulee puinen silta oikealla, niin hyppää ulos”.

Yhden kadun paikallistamiseen meni tovi, kunnes löysin sen seuraamalla muuta liikennettä ja luoja kiitos Nokian kartat loppupeleissä pelasti tilanteen. Tiesin että tälle ”puiselle sillalle” oli noin 20min matka, joten alkumatkan käytin vain maisemien ihailemiseen ja yrittäen pysyä kartalla mihin suuntaan olimme menossa. Itsellä ei ollut tuolloin pienintäkään käsitystä mihinpäin Dublinia olin kulkemassa. Noin puolentunnin kuluttua meren rannalla alkoi tämä puinen silta häämöttää ja sen kohdalla jäin bussista pois. Seuraavina ohjeina minulla oli, että seuraavast risteyksestä vasemmalle ja talon numero. Lähdin tassuttelemaan ohjeiden suuntaan, kunnes vähän matkan kuluttua auto pysähtyy viereen ja perheen isä tuli poimimaan minut matkaan.

Matka jatkui kohden golf-kenttää. Perille päästyä hämmästys oli suuri kun kenttä oli juuri se sama, jota olin katsellut ennen Irlantiin tuloa, ”pääsisimpä tuonne pelaamaan”. Kenttä sijaitsi Dublinin edustalla olevalla saarella, jonne johdatti silta. Kenttä oli erittäin kumpuileva, koska koko maa-aines on pelkkää hiekkaa. Viheriöt olivat hyvässä kunnossa, vaikka ruoho oli vasta alkanut kasvaa uudelleen. Greenit olivat keskinopeat, mutta näyttivät todella nopeilta. Ensimmäiset kuusi reikää olivat myös eräs vanha pappa pelaamassa meidän kanssa. Oli mukavaa kuunnella taas hieman erilaista murretta. Omat lyönnit näin 8kk jälkeen olivat vielä vähän kohmeessa, mutta pari paria tuli tehtyä. Enemmän otin tuon kentän uutena kokemuksena. Kierroksen jälkeen menimme vielä klubille nauttimaan virvokkeita. Klubi sijaitsi kentän keskellä, pienen kummun päällä. Klubin seinät olivat pelkää lasia, joten sieltä näki öisen Dublinin 360astetta. Näkymä oli mitä kaunein.

Puoli yhdentoista aikaan suuntasimme kohti kotia. Minulla oli mahdollisuus jäädä yöpymään Dubliniin hänen perheensä luokse. Pimeässä minulla ei ollut pienintäkään käsitystä minnepäin olimme ajamassa ja mistä heräisin aamulla. Perheessä on kolme noin minun ikäistä tytärtä, joista yksi on tulossa Suomeen vaihtoon ensi vuonna. Ilta/yö kului jutellessa niin Suomesta kuin Irlannista ja niiden yhteneväisyyksistä kuin eroista. Minulle oli varattuna oma pieni huone, joka täytti kaikki odotukset.

Aamu valkeni ja aamiaisen jälkeen olin taas pakannut reippuni reissua varten. Tällä kertaa piti päästä pois tuolta asuinalueelta. Minulla ei ollut tuon taivaallista käsitystä missä olin tai mitä kulkuneuvoja olisi parasta käyttää. Sain kuitenkin ohjeistuksen jatkaa tietää eteenpäin, kunnes tulen risteykseen ja sieltä käännyn vasemmalle tien ylityksen jälkeen. Aamu oli lämmin ja aurinko paistoi, joten en stressannut takaisin paluusta. Lähdin kävelemään neuvojen suuntaan ja ihastelin asuinaluetta. Ei aikaakaan kun samannumeroinen bussi tulikin vastaan, jolla olin tullut tuonne. Näin mistä risteyksestä se kääntyi, joten lähdin tarpomaan samaan suuntaan. Täytyyhän siellä jossain pysäkki olla. Pysäkki siellä todella oli ja ihmisiä pitkä jono. Ehdin hyvin kävellä tuohon bussiin ja pujoittelu asuinaluella jatkui bussin kyydissä. Noin puolen tunnin kuluttua aloimme lähestyä kaupungin keskustaa ja päätin hypätä kyydistä pois tutustumaan uuteen osaan Dublinia.

Silmiini osui mainokset maailmankuulusta The Art of the Brick -lego näyttelystä, joka on Nathan Sawayan tekemä. Joten päätin etsiä kyseisen museon ja mennä tutustumaan. Museo availi juuri oviaan, joten pääsin ensimmäisenä sisään ja sain kaikeassa rauhassa tutustua teoksiin. Teokset olivat mitä upeimpia ja niissä todellakin oli ideaa. Tutustuin museoon kaikessa rauhassa ja jatkoin sitten vielä Dubliniin tutustumista. Olin edellisenä päivänä tutustunut Dublinin etelä-osiin joten nyt oli jäljellä pohjoinen puoli. Yritin eksyttää itseni pienille kujille, mutta ei siitä tullut mitään. Dublinin keskusta oli kuitenkin sen verran helppo, että sen oppi hyvinkin nopeasti ulkoa.

Lounaan jälkeen päätin suunnata takaisin Galwayhyn. Seuraavana päivänä oli GTI -koulun lopputyönäyttely, jossa toimin virallisena kuvaajana. Joten kamera piti saada ladattua ja kuvat siirrettyä koneelle. Päivän päätteeksi uni oli enenmmän kuin tervetullut.

Puhdistus

Töissä sain vihdoinkin arkistointi -projektin tehtyä. Siinä kerättiin kaikki data talteen vanhoista materiaaleista, sekä päivitettiin tietokantaa missä mikäkin tieto sijaitsee. Täten pääsin myös keskittymään toiseen työprojektiin, jossa oli suunnittelussa festivaalin taustakuvat, niin tietokoneille, tableteille ja puhelimille. Tein muutamia luonnoksia, jossa käytin eri tekniikoita photoshopissa. Kävimme niitä läpi ja päädyimme kehittämään muutamaa eteenpäin. Eniten aikaa kuitenkin kului taustatyössä kuinka saada festivaalin nimet ja päivämäärät sijoitettua niin näytöille, että esimerkiksi Iphonen live taustakuva ei niitä kadota. Yritin myös selvittää yleisimpiä puhelinmalleja ja niiden resoluutioita, joita täällä on käytössä. Maanantaina olisi tarkoitus saada kaikki valmiiksi ja mahdollisesti julkaistua. Seuraavana työnä tulee DCP-kopion valmistamisen opetus. Opetan muutamille työntekijöille, kuinka DCP-kopio saadaaan tarvittaessa valmistettua. Siten että sitä ei tarvitse lähteä viemään jälkituotantoyhtiöön.

Viikonloppu oli vaihteeksi tapahtumaa täynnä. Host-perheen nuorimmalla tytöllä oli katolilaisuuden mukaan, jonkun sortin juhla yhdeksänvuotiaana. Tunnustaminen? Itse en kirkon tapahtumaan osallistunut, mutta iltaohjelmaan. Tarjolla oli taas kerran mitä maittavampia ruokia ja suku oli kasassa. Monet olivat kiinnostuneita Suomesta ja sain keskustella monen kanssa niin elämisestä täällä, kuin elämisestä Suomessa. Illan tietysti kruunasi Euroviisut ja Suomen esitys. Illan ainoa hiljainen hetki oli kun Suomi esiintyi ja esityksen päätteeksi annettiin raikuvat aplodit. Irlantilaisten oma ehdokas karsiutui jo semifinaalissa, joten kaikki olivat Suomen puolella. Oli mielenkiintoista seurata vieressä kun lapset (ikää 5-14) arvuuttelivat keskenään oliko Conchita Wurstin parta oikea vai tekoparta. Tarkimmat huomasivat kuinka ”epäaito” se oli ja siitä kuulemma näki kuinka se oli liimattu. No, niin..

Sunnuntai aamuna päätin pestä pyykkiä ja samalla host-perheen äiti kysyi kiinnostaisiko minua lähteä messuun. Minulla ei sen suurempia suunnitelmia ollut, joten päätin lähteä tutustumaan paikalliseen kirkkoon. Kyse oli tuiki ”tavallisesta” katollisen kirkon messusta, josta jotain yhteneväisyyksiä huomasin tavalliseen tuttuun luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Ehkä suurimmat erot olivat seuraavat:

• Papilla oli keltaiset aurinkolasit
• Papilla oli mikrofoni kaulakoruna (kyllä se samalla toimi mikrofonina)
• Kolehtia kerättiin kaksi kertaa. En tiedä minne rahat menivät, mutta kolmannella kerralla yksi puolue keräsi kolehtia omaan eurovaali-kampanjaan.
• Kaikki joivat ehtoollisen samasta viinilasista
• Pappi joi yksin yli jääneet ehtoollisviinit.
• Virsikirjoja ei ollut, vaan virret olivat irlanniksi heijastettuna kirkon seinään videotykillä.
• Jeesus ei tietääkseni puhunut irlantia? Vaikka pappi näin kertoi.

Jumalanpalveluksen kaava oli melkein sama kuin mihin itse on tottunut. Jotain tuttuja rukouksia tunnistin, jotka ovat yhteisiä kristinuskossa.

Lopun viikonlopun ajattelin ottaa lunkisti ja suunnitella kahden viimeisen viikon reissuja. Muutamia mielenkiintoisia kohteita olisi tiedossa, mutta enää ne pitäisi vain aikatauluttaa sääennusteiden mukaisesti. Niistä enemmän jos sää suo!

Aillte an Mhithair

Tavalliseen tapaan kuulimme edellisenä iltana että seuraavana päivänä olisi lähtö Cliffs of Moherille. Itse en tiennyt sen tarkemmin paikasta muuta kuin sijainnin ja vähän millaista maisemaa on mahdollisesti tiedossa. Aamu alkoi muuten rauhallisesti, mutta huomatessa että hanasta ei tule vettä se sai radikaalimman käänteen. Aivan täysin meiltä ei vesi katkennut, ainoastaan suihkuun ja keittiön hanaan tulee vesi. Vessaan ei tule, eikä vessan hanaan. Toisinaan heikolla paineella saattaa pieni liru tulla, mutta sillä ei vielä juhlita. Tämä pisti aamuun hieman uuden järjetyksen, mutta katselukannun löydyttyä voi vessaakin ”tankata”. Irlantilaiseen tapaan säiliö on kiinnitetty katonrajaa, joten aamu yleensä alkaa tuolipinon kasaamisella ja säiliön täyttämisellä.

Joka tapauksessa pääsimme keskipäivällä lähtemään kohti kallioita, kuskina isäntäperheen rakas mummo. Automatkaa oli kallioille oli noin pari tuntia. Maisemat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, kunnes mielessäni rupesin pohtimaan meidän suuntaa. Tiesin että meidän pitäis päästä lahden perällä olevien tuulivoimaloiden taakse ja sieltä merta kohden. Siinä vaiheessa kun tuulivoimalat olivat jo meidän takana ja nokka kohti sisämaata alkoi pieni epäily herätä suunnasta. Pian myös mummokin huomasi että enää ei tullut tuttuja kaupunkeja vastaan, vaan teiden nimet ja kylät alkoivat olla sellaisia joita kukaan meistä ei tunnistanut.

Itse tartuin siinä vaiheessa karttaan ja rupesin antamaan ajoohjeita tälle Irlannin mummolle. Todellisuudessa olimme ajaneet noin 100km lenkin ennen kuin pääsimme takaisin sille tielle, jota meidän piti ajaa. Hän vain totesi että ei ikinä olisi uskonut että suomalainen tulee opastamaan minne kuuluu ajaan. En kyllä itsekään uskonut tapahtunutta todeksi heti alkuun. Lopulta matka alkoi taittua oikeaan suuntaan ja näimme hyvin mielenkiintoisia pikkukyliä, kun huristelimme pitkin maaseutua. Hetken kuluttua huomasin kun tuulivoimalat olivat enää pienet tikut kaukana horisontissa, tällä kertaa meidän toisella puolella. Ja sillä oikealla puolella.

Tiemme vei useiden pienten satamakaupunkien lävitse Atlantin reunalla, maisemat olivat jo henkeäsalpaavia. Mitä lähemmäksi pääsimme kallioita, sitä enemmän myös turisteja ja paikallisia oli liikenteessä. Maanantaina oli kansallinen vapaapäivä, joten kaikilla oli pidennetty viikonloppu. Se ei meitä haitannut vaan puikkelehdimme muiden mukana.

Aina tällaisilla reissulla pitää tietysti olla piknik eväät mukana. Jo viime kerrasta opimme että ruokaa kannattaa odottaa. Meillä oli lounaana kanaa, kinkkua ja perunasalaattia, mikä muistutti enemmän kyllä suomalaista muusia, mutta oli hieman tiiviimpää. Näiden kaikkien yhdistelmä oli viedä kielen mukana. Piknikin yksi tärkemmistä osista on tietysti paikka missä sen viettää. Me istuimme autossa ja söimme Cliffs of Moherin parkkipaikalla. Eksyneitä turisteja vaelteli ympärillämme, mutta me nautimme ruoasta.

Kun tankkaus oli tehty oli aika siirtyä tien toiselle puolelle missä kalliot odottivat.

Turmion kalliot

Kun ensimmäisen kerran näki alas. Sitä mittasuhdetta ei pystynyt käsittämään hetkeen. Eikä toiseen. Seisot pystysuoran kallioseinämän päällä ilman mitään kaiteita tai vastaavaa. Muutama ruohotöpäs on jalkojen alla ja sen jälkeen yli 200m suora pudotus mereen, jossa jylisevät aallot löi kallioita vasten. Aaltojen ääni muistutti kuin kaukaista tykin laukaisua. Päivä ei ollut erityisen tuulinen, joten voi vain kuvitella millaista siellä on tuulisella säällä, kun aallot pääsevät suoraan Pohjois-Atlantin selkää pitkin tulemaan. Eroosio on syönyt aikojen saatossa kallioita ja syö kokoajan. Kallioiden poikkileikkauksesta voi nähdä jopa 300 miljoonaa vuotta vanhoja jokiuomia. Kuulin tästä jälkikäteen, joten täytyy itsekin tarkistella kuvia, löytyykö sieltä mitään merkkejä joista.

Pudotus oli korkeimmillaan 214 metriä

Onneksi vakuutusteni haltija ei ollut mukana

Voitte vain päätellä, mitä tämän kuvan saamiseen tarvittiin. Alhaalla näkyvät kivet ovat noin henkiöauton kokoisia.

Lähtöpaikalta suuntasimme Hag’s Headille. Sinne oli noin 5km matka kallion reunoja pitkin. Välillä käytiin hyvinkin lähellä reunaa kunnes taas kierrettiin joku kivi toiselta puolelta. Hag’s Headille mentäessä maisemat muuttuviat ympärillä jatkuvasti. Sitä ei tiennyt kumpaan suuntaan olisi kuvannut ja varsinkaan millä linssillä koska 10mm laajakulma ei riittänyt mitenkään kuvaamaan koko kokonaisuutta. 5km matkaa kului noin puolitoista tuntia aikaa. Polku oli hyvässä kunnossa, mutta välillä sai katsoa mihin astui.

Kallio oli käsin murustettavissa. Tämä havainto ei laskenut sykettä.

Hag’s Head oli eteläisin kärki Cliffs of Moherilla. Siellä sijaitsi myös Moherin torni. Torni oli rakennettu näkötorniksi Napoleonin sotien aikaa, eli 1800-luvun alussa. Monet turistit eivät kävelleet näin pitkälle, joten saimme olla siellä täysin keskenämme ja ihastella sitä vähää mitä tornista oli enää kasassa. Kello alkoi kuitenkin rientää ja suunnaksi piti ottaa paluumatka. Ei siitä selvinnyt yhtään sen nopeammin kuin 100m välein piti jäädä kuvaamaan, kun jotain mielenkiintoista aina näkyi linssin lävitse.

Taustalla näkyyy Hag’s Head ja Moherin torni

Moherin torni

Hag’ Headilta nähtynä Cliffs of Moher

Vaikka ilta alkoi jo saapua kävin vielä O’Brien tornilla,  joka on rakennettu alkuperäisesti turisteille 1800-luvun puolessa välissä. Se edustaa Cliffs of Moherin korkeinta kohtaa ja pakko todeta että sieltä maisemat olivat mitä hulppeimmat. Ehkä tunnetuimpana elokuvana, joka kallioilla on kuvattu on Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Kohtauksen voit katsoa tästä.

Kotimatkan ajoimme hieman eri reittiä erilaisten maisemien toivossa ja sellaisia me myös saimme. Muutaman tiiviin kurvin jälkeen vastaan tuli täysin tutunnäköinen ”suomalainen tie” puita ja pensaita molemmilla puolilla, sekä hieman hakkuuauketa. En kuvitellut että sellaista täältä voi löyty mutta löytyipä vain. Pääsimme myös kokemaan irlantilaisen korkkiruuvitien. Yrityksenä ihan hyvä, mutta ei vedä vertoja norjalaisille.

Kello alkoi lähennellä kymmentä kuin pääsimme takaisin kotiin. Päivän reissu oli mitä mainioin ja antoi hyvää perspektiiviä omalle pienuudelle.

Haloo Helsingin sanoin. Maailma on tehty meitä varten

Aillte an Mhithair

Kun bitti päättää kuolla

Taas viikko hujahti uskomattoman nopeasti. Tekemistä riitti 3d-animaatio projektin parissa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Eilen oli hakemuksen deadline ja kuvat sain toimitettua torstai-iltana. Tietysti omasta mielestä olisin voinut hioa ja hioa moniakin yksityiskohtia lisää, mutta jossain välissä on vain päätettävä että nyt se on valmis. Vielä en ole kuullut palautetta kuvista, mutta ensi viikolla toivottavasti kuulen. Pyrin lisäämään niitä myös blogiin, jos vain saan siihen tuottajalta luvan. Sen näkee aikanaan. Nyt me pyrimme pitämään sormet ja varpaat ristissä, että Irish Film Board antaisi myönteisen päätöksen hakemukselle.

Viikko piti itsensä muutenkin kiireellisenä, koska minulta hajosi kuukauden vanha ulkoinen kovalevy. Siinä meni CV/Portfolio/Valokuvien backup sekä kaikki kuvaamani videot (300min). Joten uuden väliaikaisen backup -systeemin kehittäminen ja valokuvien backuppaaminen pilveen söi hirveästi tehokasta työaikaa. Kuvat pysyivät turvassa, mutta kaikki videot menetin. Sille ei tällä kertaa mahtanut mitään. Mitä luultavammin kovelevyn tehdasvika. Ensi viikolla pitäisi tulla korvaavaa kalustoa Amazonista, joten pääsee takaisin tavalliseen rytmiin kiinni. Henkilövahingoilta vältyttiin, joten mitään merkittävää ei oikeasti menetetty. Sitäpaitsi tässä on melkein kuukausi aikaa kuvailla vielä erilaista materiaalia.

Viikon erikoisuutena oli host perheen isän ja pojan syntymäpäivät. Saimme kunnian olla antamassa isän äidin lahjaa, koska hän ei päässyt itse sitä antamaan. Lisäksi ostimme vielä kukkia ja kortin, jotta oli jotain muistamista. Pojan syntymäpäivä koitti muutama päivä sen jälkeen, hänelle ostimme sarjakuvia, koska hän on suuri sarjakuvien ystävä. Kiitos vain pienestä vinkistä. Enemmän pidimme lahjoja symbolisena muistamisena kuin oikeasti jonkun hyödyllisen hankkimisena. Perhe on ollut todella mukava ja avulias, joten tässä yksi tapa kiittää.

Kuvia ei ole tullut otettua muutamaan viikkoon, mutta eiköhän sen korjaannu piakkoin. Huomenna olisi tarkoitus lähteä katsomaan Cliffs of Moer -kallioita. Ne nousevat suoraan merestä noin 100m korkeudelle. Kuulemma näyttävä näky. Sääennuste lupaa sadetta, mutta ei anneta sen menoa haitata.

Tällä hetkellä vielä työstän muutamia puuttuvia koulun kursseja. Deadline on ensi perjantaina, joten ensi viikko menee vielä herää-työskentele-syö-työskentele-syö-työskentele-nuku -kaavalla. Sen jälkeen on muutama viikko jäljellä, jolloin on taas aika seikkailla! Enemmän kuvia ja tekstiä silloin!